tiedote, julkaisuvapaa 1.3.2011

Maakaasuputki rakennetaan Längelmäveden Pelisalmen alitse

Gasum aloitti vuodenvaihteessa maakaasuputken rakennustyöt Lempäälän ja Kangasalan Sahalahden välillä. Putkilinja alittaa Kangasalla Längelmäveden Pelisalmen kohdalla, Kangasala–Kuhmoinen-tien eteläpuolella. Noin kaksi kilometriä pitkän vesistönalituksen rakennustyöt aloitetaan kuluvalla viikolla (vko 9).

– Tavanomaisesti kaasuputkihankkeiden vesistöosuudet rakennetaan avoveden aikaan. Kylmän talven ansiosta työt järvellä päästään aloittamaan jo nyt, kertoo Gasumin projektipäällikkö Fred Lindfors.

Salmen ranta-alueet ovat jäätyneet pohjaan saakka ja järvelle on ollut mahdollista rakentaa työmaakalustoa kantava jäätie. Järven matalilla osuuksilla putki kaivetaan jään läpi järven pohjaan. Työmenetelmä vähentää putken rakentamisesta aiheutuvaa veden samentumista sekä lyhentää ajanjaksoa, jolloin töistä aiheutuu haittaa järven virkistyskäytölle.

Työt järvellä alkavat putken hitsauksella. Ensi viikon aikana tehdään ensimmäiset kaivutyöt. Jäältä käsin rakennettavat osuudet on tavoitteena saada valmiiksi maaliskuun aikana.

– Keväällä ponttonilauttojen avulla rakennettavaksi jää reilu kilometrin osuus vesistönalituksesta. Työt näiltä osin aloitetaan mahdollisimman pian jäiden sulettua huhti-toukokuun vaihteessa. Avoveden aikaan rakentaminen järvellä kestää 1-2 kuukautta olosuhteista riippuen, Fred Lindfors toteaa.

Maakaasuputki asennetaan ranta-alueilla vähintään metrin peitesyvyyteen ja keskemmällä salmea vähintään pohjan tason alapuolelle. Putkilinjan sijainti järvellä merkitään rannoille asennettavilla kilvillä.

Putken rakentamisen ympäristövaikutuksiin kiinnitetään erityisen tarkasti huomiota vesistöosuuksilla. Länsi- ja Sisä-Suomen Aluehallintovirasto on 15.2.2011 myöntänyt Gasumille luvan, jonka ehtoja noudattaen rakennustyöt Pelisalmella tehdään. Gasum on sitoutunut mm. tarkkailemaan rakentamisen vaikutuksia järven veden laatuun sekä kala- ja rapukantoihin. Seurantyö on tilattu Kokemäenjoen vesistön vesiensuojeluyhdistykseltä.

– Lisäksi rakentamisen ympäristövaikutuksia pyritään vähentämään sopivilla työmenetelmillä. Esimerkiksi avoveden aikaan putken asennustöissä käytetään vedenalaisia suojaverhoja, joilla lievennetään pohjan kaivamisen aiheuttamaa veden samentumista, Fred Lindfors kertoo.

Kokonaisuudessaan 34 kilometriä pitkästä putkilinjasta on rakennettu noin 10 %. Tavoitteena on, että putkilinja valmistuu syksyllä 2011. Uuden siirtoyhteyden avulla Gasum toimittaa maakaasua muun muassa Sahalahteen Saarioisten elintarviketehtaille sekä lisää kaasun toimituskapasiteettia Kangasalle.

Lisätietoja

Fred Lindfors, projektipäällikkö, Gasum Oy, puh. 050 458 3991

 

Linkit

veislupapäätös 15.2.2011 (Länsi- ja Sisä-Suomen AVI:n sivuilla)

putken linjauskartta (huom. edellyttää Java-ohjelmistoa, lue lisää)

maakaasuputki Lempäälä-Kangasala Gasumin verkkosivuilla

Print