23.5.2011
Maakaasuputken rakennustyöt Hyvinkäällä jatkuvat
Gasumin maakaasuputken rakennustyöt Hyvinkäällä jatkuvat. Mäntsälästä Siuntioon rakennettavan maakaasuputken työt jouduttiin keskeyttämään alkuvuoden ajaksi Hyvinkään kaupungin alueella, kun Korkein hallinto-oikeus (KHO) käsitteli putkihankkeen lunastusluvasta tehtyjä valituksia. Tänään (23.5.) KHO antoi lopullisen päätöksen asiasta ja hylkäsi kaikki valitukset.
Valitukset koskivat valtioneuvoston 6.5.2010 Gasumille myöntämää lunastus- ja ennakkohaltuunottolupaa, joka mahdollistaa putken rakentamisessa tarvittavien maa-alueiden haltuunottoon. KHO hylkäsi kaikki luvasta tehdyt valitukset. Samalla päättyi väliaikainen lunastusluvan toimeenpanokielto, joka esti putken rakennustyöt Hyvinkäällä oikeustapauksen käsittelyn ajaksi.
- Putken rakennustyöt Hyvinkäällä aloitetaan uudelleen vielä tämän viikon aikana. Hyvinkäällä on rakennettavana vielä noin 10 kilometrin osuus putkilinjasta. Putki valmistuu tavoiteaikataulussa, eli se voidaan ottaa käyttöön tulevan syksyn aikana, kertoo Gasumin projektipäällikkö Pekka Hytinkoski.
Hyvinkään aluetta lukuun ottamatta suurin osa 90 km pitkästä maakaasuputkesta on jo rakennettu. Kesän ja syksyn aikana rakennetaan vielä viimeiset osuudet sekä tehdään viimeistely- ja liitostöitä.
Mäntsälä-Siuntio-putkilinja lisää maakaasun siirtokapasiteettia ja toimitusvarmuutta pääkaupunkiseudulle. Lisäksi se tuo maakaasun uudeksi energiavaihtoehdoksi läntisen Uudenmaan kuntiin, mm. Nurmijärvelle ja Vihtiin, jotka eivät tällä hetkellä ole kaasuverkon piirissä. Puhdasta maakaasua voidaan käyttää monipuolisesti mm. kiinteistöjen lämmityksessä, teollisuuden prosesseissa ja liikenteen polttoaineena. Jatkossa kaasuverkossa voidaan siirtää myös täysin kotimaista ja uusiutuvaa biokaasua.
Lisätietoja
Pekka Hytinkoski
projektipäällikkö, Gasum Oy
puh. 050 458 3491
Linkit
Korkeimman hallinto-oikeuden päätös 23.5.2011 (KHO:n verkkosivuilla)
maakaasuputki Mäntsälä-Siuntio