Gasumin lehdistötiedote 6.9.2011
Gasum mukana suunnittelemassa biokaasua tuottavaa biojalostamoa Joutsenoon
Uraauurtava biojalostamo siirtäisi Suomen energiankäytön askeleen vihreämpään suuntaan
Gasum Oy haluaa kehittyä uusiutuvan, kotimaisen biokaasun johtavaksi tarjoajaksi. Osana tätä muutosta Gasum suunnittelee yhdessä Helsingin Energian sekä metsäteollisuusyhtiö Metsä-Botnian kanssa biokaasua tuottavan biojalostamon rakentamista Joutsenoon. Jalostamo tuottaisi uusiutuvasta puuraaka-aineesta biokaasua, joka siirrettäisiin Gasumin kaasuverkostossa käyttökohteisiin, mm. Helsingin Energian Vuosaaren voimalaitokselle.
Suunnitteluhanke on jatkoa Gasumin ja Helsingin Energian huhtikuussa allekirjoittamalle aiesopimukselle.
– Kyse on merkittävästä hankkeesta niin pääkaupunkiseudun kuin koko Suomen energiatalouden kannalta. Toteutuessaan tämän mittaluokan jalostamo tuottaisi vuositasolla biokaasua määrän, joka riittäisi kattamaan yli 50 000 kotitalouden sähkön ja lämmön kulutuksen, kertoo Gasumin toimitusjohtaja Antero Jännes.
Alustavan suunnitelman mukaan Metsä-Botnia ja sen emoyhtiö Metsäliitto vastaisivat puuraaka-aineen hankinnasta ja biojalostamon toiminnasta. Biokaasun tuotannossa käytettäisiin pääasiassa sellutehtaan puunhankinnan sivuvirroista syntyvää metsähaketta ja kuorta. Suunnitellun jalostamon tuotantoteho olisi jopa 200 MW.
Suunnitellulla biojalostamolla hake kaasutettaisiin ja jalostettaisiin vähintään 95 prosenttiseksi metaaniksi. Lopputuote vastaisi siten koostumukseltaan maakaasua. Suunnitelman mukaan Gasum vastaisi biokaasun syöttämisestä kaasuverkostoon ja jakelusta kaasunkäyttäjille.
– Kaasuverkosto on ylivoimaisesti tehokkain tapa siirtää suuria energiamääriä. Puupohjaisen biokaasun avulla voimme tarjota asiakkaillemme täysin uusiutuvaa ja kotimaista polttoainetta ilman rekka- tai laivakuljetuksia. Biokaasun käytöstä ei aiheudu lainkaan hiilidioksidi-, rikkidioksidi- tai hiukkaspäästöjä päästöjä, Antero Jännes kertoo.
Yhtiöt alkavat selvittää biojalostamon teknistä konseptia ja liiketaloudellista toimintamallia. Tavoitteena on saada mahdollisen investointipäätöksen tekemistä varten tarvittavat tiedot valmiiksi vuoteen 2013 mennessä. Laitoksen rakentaminen kestää 2–3 vuotta toteutuspäätöksen tekemisestä.
Toteutuessaan hanke varmistaisi metsäraaka-aineen hyödyntämistä Suomessa: biokaasu tuotetaan kotimaisesta puuraaka-aineesta biojalostamossa ja jaellaan kaasuverkkoa pitkin Suomessa. Kun puusta tuotetaan biokaasua, huolehditaan polttoaineen energiatehokkuudesta, ympäristöystävällisyydestä ja eettisyydestä koko polttoaineen elinkaaren ajan.
Lisätietoja
Antero Jännes, toimitusjohtaja, Gasum Oy, puh. 020 44 78600
Sari Siitonen, teknologiapäällikkö, Gasum Oy, puh. 020 44 78606
Lisätietoja biokaasusta Gasumin internet-sivuilta täältä.