Turvallisuus toiminnan perusta

Turvallisuus on Gasumin toiminnan peruskivi. Emme hyväksy maakaasutoiminnasta aiheutuvia onnettomuuksia tai tapaturmia. Toimintaa kehitetään jatkuvasti omien kokemusten ja muualta saatujen vertailutietojen avulla. Seuraamme ja edesautamme myös asiakkaiden ja maakaasun loppukäyttäjien turvallisuutta.

Gasum ylläpitää ja kehittää aktiivisesti omaa turvallisuusjohtamisjärjestelmäänsä. Järjestelmä tarkastetaan säännöllisesti sisäisillä ja ulkoisilla auditoinneilla. DNV Certification Oy on myöntänyt Gasum konsernin kaikille yhtiöille OHSAS 18001 sertifikaatin vuonna 2009.

Kehitämme oman toiminnan riskien tunnistamista ja seurausten arviointia yhteistyössä ulkopuolisten asiantuntijoiden kanssa. Gasum on keskittänyt kaikkien toimipisteidensä työterveyshuollon Terveystaloon. Tunnistetut riskit huomioidaan suunnitteluvaiheessa ja työn suorittamisessa. Henkilökuntaa koulutetaan säännöllisesti ja kannustetaan noudattamaan turvallisia työtapoja. Gasum edellyttää yhteistyökumppaneiltaan yhtä hyvää turvallisuutta.

Gasum on liittynyt Työterveyslaitoksen Nolla tapaturmaa -foorumin toimintaan vuonna 2005.

Turvallisuuden ylläpitämiseksi ja edelleen kehittämiseksi Gasum osallistuu lukuisiin kansallisiin ja kansainvälisiin työryhmiin ja järjestöihin. Useat gasumlaiset ovat jäseniä muun muassa kansainvälisen kaasujärjestön IGU:n komiteoissa ja työryhmissä, kansainvälisen putkialan tutkimusneuvostossa PRCI:ssä ja Eurogasissa.

Seuraamme lainsäädännön valmistelua ja voimaantuloa edustuksin työryhmissä ja komiteoissa.

 Oikopolut

Print