Maakaasulla luonnostaan parempia energiaratkaisuja

Gasum myy maakaasua siirtoverkostoon suoraan liittyneille energiayhtiöille ja teollisuudelle sekä alueellisille maakaasun paikallisjakeluyhtiöille.

Maakaasun paikallisjakelumyynti

Maakaasun pienkäyttäjät kuten pk-teollisuus ja kotitaloudet sekä yksittäiset kiinteistöt ja kiinteistöyhtiöt liitetään ensisijaisesti alueen paikallisjakelijan verkkoon. Maakaasun paikallisjakelun osuus valtakunnallisesta maakaasun myyntivolyymista on noin 5 prosenttia.

Gasum toimii maakaasun paikallisjakelijana toimialueillaan Helsingissä, Porvoossa, Siuntiossa, Kotkassa, Riihimäellä, Vantaalla, Kirkkonummella, Lohjalla, Tuusulassa, Iitin Kausalassa.

Gasum on lisäksi koko kaasuverkoston alueella myös johtava energiakaasuihin liittyvien palvelujen ja ratkaisujen tuottaja sekä kaasun käyttöön liittyvien laitteiden toimittaja.

Muut alueelliset maakaasun paikallisjakeluyhtiöt

Maakaasua myydään Gasumin oman paikallisjakelutoiminnan lisäksi alueellisten jakeluverkkojen kautta pienempiin käyttökohteisiin jo yli 30 paikkakunnalla. Maakaasun vähittäismyynnistä ja paikallisjakelusta huolehtii useimmiten alueella toimiva energiayhtiö tai erillinen maakaasun paikallisjakeluyhtiö.

Lisätietoa Suomessa toimivien alueellisten maakaasun paikallisjakeluyhtiöiden toimialueista, palveluista ja hinnoittelusta löytyy mm. Suomen Kaasuyhdistys ry:n jäsensivujen kautta.

Maakaasun tukkumyynti

Tukkuasiakkaan kaasun hankinta pohjautuu toimitus- ja liittymissopimuksiin sekä niitä täydentävään vuositilaukseen, jossa asiakas määrittää kaasun siirrolle vuotuisen maksimitehon sekä kuukausittain tarvitsemansa kaasumäärän ja tehon. Asiakas voi vuoden aikana muuttaa kuukausikohtaista tilaustaan. Asiakas voi myös täydentää vuositilaushankintaansa lyhyen kaupan tuotteella, ns. Gasum Plussalla sekä jälkimarkkinakaasulla. Tätä kauppaa hoitaa Kaasupörssi Oy www.kaasupörssi.fi

 Maakaasun hinnoittelu on valvottua

Sekä tukku- että paikallisjakelumyynnissä maakaasun kokonaishinta muodostuu energian myyntihinnasta ja siirtohinnasta samaan tapaan kuin sähkön hintakin. Maakaasun hinnoittelua valvoo Energiamarkkinavirasto, joka määrittelee maakaasulle sallitun tuoton.

 Oikopolkuja

Print