|
|
Biokaasu on uusiutuva energialähde
Biokaasu on arvokas, uusiutuva biopolttoaine ja energialähde, jonka ympäristöedut ovat huomattavat. Maakaasu ja jalostettu biokaasu ovat kemialliselta koostumukseltaan samaa ainetta, metaania. Niitä voidaan hyödyntää samoissa kohteissa ja biokaasun siirtämiseen tuotantopaikoilta asiakkaille voidaan hyödyntää olemassa olevaa Gasumin kaasuputkiverkkoa. Siirto putkea pitkin on ympäristön kannalta ylivoimaisen tehokas ja turvallinen kuljetustapa.
Gasumin tavoitteena on kehittyä johtavaksi biokaasualan toimijaksi Suomessa, ja kehittää erityisesti biokaasun hyödyntämistä ajoneuvojen polttoaineena. Gasum on jo mukana useissa hankkeissa, joissa kehitetään biokaasun tuotantoa ja hyödyntämistä Suomessa. Lokakuussa 2011 biokaasua syötetään ensimmäisen kerran Gasumin kaasuputkiverkkoon Kouvolan Mäkikylässä Kymen BioEnergia Oy:n biokaasulaitoksella. Selvitämme biokaasulaitoksen rakentamista Nastolassa, ja biojalostamoa Joutsenoon yhdessä yhteistyökumppaneidemme kanssa. Olemme Suomen johtavan biokaasualan yrityksen, Biovakka Suomi Oy:n osaomistaja.
Raaka-aineesta energiaksi
 |
Biokaasun raaka-aineina voivat olla teollisuuden ja yhdyskuntien orgaaniset jätteet, maatalouden sivuvirrat kuten karjan lanta tai ylijäämäkasvit, tai kiinteä biomassa kuten metsähake. |
 |
Biokaasureaktorissa biokaasu tuotetaan mädättämällä, biojalostamolla kiinteitä raaka-aineita kaasuttamalla. Tuote- tai raakakaasu jalostetaan vastaamaan koostumukseltaan maakaasua |
 |
Tuotantopaikalta kaasu siirtyy maanalaista putkiverkostoa pitkin asiakkaille. Kaasuputkiverkko on logistisesti kaikkein tehokkain tapa siirtääsuuria energiamääriä. |
 |
Biokaasua voidaan käyttää yhtä monipuolisesti, tehokkaasti ja ympäristöystävällisesti kuin maakaasua, esimerkiksi yhdyskuntien voimalaitoksissa, teollisuudessa, kotitalouksissa ja liikenteen polttoaineena. |
.
|
|
|