Runkoputken perusparannus 

Maakaasuverkoston runkoputki Imatralta Valkealaan on rakennettu 1970-luvun alkupuolella. Gasumin säännöllisesti tekemissä kuntotarkastuksissa on todettu, että putki on korjauksen tarpeessa.  

Runkoputken perusparannus toteutetaan vaiheittain: ensimmäisenä kunnostetaan Anjalankosken Pajarin venttiiliaseman ja Valkealan maakaasukeskuksen välinen osuus. Uuusittavan putkiosuuden pituus on 27 km ja se on halkaisijaltaan 700 mm. 

Maanomistajien kuulemiskokoukset järjestettiin Anjalankoskella ja Valkealassa toukokussa 2007. Rakennustyöt alkoivat kesällä 2008. Putkiosuus liitettiin kaasuverkostoon kesäkuussa 2009 ja putkilinjan viimeistelytyöt valmistuivat heinäkuussa.  

Rakennustyöt eivät vaikuttaneet maakaasun toimituksiin, sillä Imatralta Valkealaan kulkee kaksi rinnakkaista maakaasun siirtoputkea.

Perusparannuksen mahdollisesta seuraavasta vaihteesta ei ole vielä tehty toteutuspäätöksiä.

 

Lisätietoja: 

Fred Lindfors
projektipäällikkö
puh. 050 458 3991
sähköposti: etunimi.sukunimi@nesteoil.com

 

Linkit:

Runkoputken perusparannuksen ensimmäinen vaihe kartalla (pdf)

Työmaatiedote: Runkoputken perusparannus: vaihe 1, Pajari-Valkeala
(kesäkuu 2008, pdf)

Gasumin lehdistötiedote 12.6.2008 (linkki uutiset-sivustolle)

Gasumin lehdistötiedote 30.7.2008 (linkki uutiset-sivustolle)

Tiedote maanomistajille 16.10.2007 (pdf)

Gasumin tiedote maakaasun ulospuhalluksesta lähialueen asukkaille (29.7.2008, pdf)

Ympäristöselvitys: Runkoputken perusparannus (pdf, 1 MB)

Ympäristöselvityksen liitteet: Runkoputken perusparannus (pdf, 3 MB)

 

UUTISIA:

 

10.8.2009 Perusparannus Pajarin ja Kiehuvan välillä valmis

Maakaasuputken perusparannustyö Pajarin ja Kouvolan Kiehuvassa sijaitsevan Gasumin maakaasukeskuksen välillä on valmistunut. Uudistettu osuus liitettiin maakaasuverkostoon kesäkuun puolivälissä. Linjan viimeistelytyöt on myös saatu valmiiksi. Maanomistajat saavat korvaukset nyt päättyvän rakennushankkeen aiheuttamista vahingoista ja haitoista lunastuksen lopputoimituksissa, jotka saataneen päätökseen viimeistään ensi kevään aikana.

 

30.7.2008: Meluhaittoja maakaasuputken tyhjennyksestä ma 4.8.2008

Gasumin maakaasuputki tyhjennetään kaasusta putkiston eriyttämistöiden vuoksi maanantaina 4.8.2008 alkaen klo 9:00. Kaasun ulospuhallus tapahtuu Anjalankoskella Pajarin ja Valkealassa Kotkan haaran venttiiliasemilla. Ulospuhallus aiheuttaa melua noin kahden tunnin ajan venttiili­asemien läheisyydessä.

Ulospuhalluksesta ei melun lisäksi aiheudu muuta haittaa eikä vaaraa alueen asukkaille. Gasum on tiedottanut ulospuhalluksesta lähialueen asukkaille tiedotekirjeellä.

Nyt tehtävät toimenpiteet eriyttävät vanhemman maakaasun runkoputken (välillä Pajari-Valkeala) maakaasuverkosta, minkä jälkeen on mahdollista aloittaa työt vanhan putken uusimiseksi.

Gasumin tiedote maakaasun ulospuhalluksesta lähialueen asukkaille (29.7.2008, pdf)

Gasumin lehdistötiedote 30.7.2008 (linkki uutiset-sivustolle)

 

27.6.2008: Työmaatoimisto avattu Kouvolaan, työmaatiedote julkaistu

Gasum ja Pajari-Valkeala-maakaasuputkihankkeen pääurakoitsija YIT ovat avanneet rakennustöiden koordinointia varten työmaatoimiston Kouvolaan osoitteeseen Kanervistontie 46. Toimisto sijaitsee Tornionmäen teollisuusalueella Kouvolan keskustan itäpuolella.

Gasum on julkaissut työmaatiedotteen, joka sisältää työmaan yhteystiedot. Lisäksi esitteessä on yleistietoa kaasuputkihankkeesta sekä rakennusprojektin aikataulu ja putken linjauskartta.

Maanomistajat saavat työmaatiedotteen alkukatselmusten yhteydessä. Tiedote löytyy myös sähköisessä muodossa Gasumin verkkosivuilta:

Työmaatiedote: Runkoputken perusparannus: vaihe 1, Pajari-Valkeala
(kesäkuu 2008, pdf)

 

12.6.2008: Rakennustyöt alkavat heinäkuussa, pääurakoitsijana YIT

Runkoputken perusparannus -hankkeen rakennustyöt Valkealan ja Anjalankosken välillä alkavat heinäkuussa. Torstaina 12.6. Gasum allekirjoitti urakointisopimuksen putkihankkeen pääurakoitsijan YIT Rakennus Oy:n kanssa.

Maa-alueet ovat Gasumin hallussa ja puusto on raivattu työmaa-alueelta. Urakoitsija on aloittanut putkilinjan ennakkokatselmukset maanomistajien kanssa.

Varsinaiset rakennustyöt putkilinjalla alkavat heinäkuussa 2008. Työt aloitetaan metsäosuuksilta putkilinjan itäpäässä. Peltoalueilla rakennustyöt alkavat vasta syksyllä sadonkorjuun jälkeen.

Gasum julkaisi lehdistötiedotteen urakointisopimuksen allekirjoittamisesta ja rakennustöiden alkamisesta:

Gasumin lehdistötiedote 12.6.2008 (linkki uutiset-sivustolle)

 

20.2.2008: Gasumille myönnettiin lunastuslupa

Kaakkois-Suomen maanmittaustoimisto on myöntänyt 21.1.2008 Gasumille ennakkohaltuunotto- ja lunastusluvan Valkealan ja Pajarin välillä maakaasun runkoputken uusimiseen tarvittavia maa-alueita varten. Ennakkohaltuunoton aloituskokoukset ja katselmukset järjestettiin Anjalankoskella 14.2.2008 ja Valkealassa 19.2.2008. Ennakkohaltuunoton loppukokous pidetään 4.3.2008.

 

14.11.2007: Gasum jätti lunastuslupahakemuksen käsiteltäväksi

Runkoputken perusparannus -hankkeen ennakkohaltuunotto- ja lunastuslupahakemus on valmistunut. Gasum jätti hankkeen rakennustöihin tarvittavia maa-alueita koskevan  hakemuksen Kaakkois-Suomen maanmittauslaitoksen käsiteltäväksi 12.11.2007.

Periaatteena on, että hanketta varten ei haeta lunastettavaksi uusia maa-alueita pysyvillä käyttöoikeuksilla, vaan hakemus käsittää pääosin maa-alueiden väliaikaisten käyttöoikeuksien lunastamista rakennustöiden ajaksi. Hankkeen valmistuttua alueet palautuvat maanomistajille.

 

14.11.2007: Ympäristöselvitys on valmistunut 

Runkoputken perusparannus -hankkeen ympäristöselvitys on valmistunut. Selvityksessä käsitellään rakennushankkeen vaikutuksia ympäristöön ja luontoon, niin rakentamisen kuin myöhemmän käytönkin aikana. 

Kaakkois-Suomen ympäristökeskus on tutustunut selvitykseen ja antanut lausunnon (6.11.2007), jossa ympäristöselvityksen todetaan olevan asiallisesti laadittu ja YVA-lain 25 §:n mukaisen selvilläolovelvollisuuden täyttävä.

Ympäristöselvitys julkaistaan Gasumin interner-sivuilla

ympäristöselvitys (pdf, 1 MB)
ympäristöselvityksen liitteet (pdf, 3 MB)

 

22.10.2007: Maastossa tehdään merkintätöitä

Runkoputkutken perusparannus -hankkeen alueella tehdään maastossa merkintätöitä. Lähiviikkoina ja -kuukausina maastoon merkitään ja selvennetään kiinteistöjen väliset rajat sekä tulevan työalueen ulkoreuna. Tämä on tarpeen puuston arviointia ja tulevia lunastustoimituksia varten. Puuston arvioinnin tekee paikallinen metsänhoitoyhdistys.

Kaikki edellä mainitut työt pyritään tekemään niin, että niistä ei aiheudu haittaa maanomistajille. Mahdolliset vahingot kirjataan ylös ja korvataan tulevan lunastustoimituksen yhteydessä.

Asiasta on tiedotettu maanomistajia kirjeellä:

Tiedote maanomistajille 16.10.2007 (pdf)

 

 

Tulosta
Gasum Oy • PL 21, 02151 Espoo • Puh. 020 4471, hälytykset 24h (05) 3751555 • Kaasun jakeluhäiriöt puh. 020 44 78580 (päivystys 24 h)