Maakaasuautot

Maakaasuautoja on maailmalla liikenteessä noin 9,5 miljoonaa, joten automalleja ja -merkkejä löytyy runsaasti. Kuluttajien kiinnostus ajoneuvoja kohtaan on lisännyt autojen maahantuojien kiinnostusta maakaasuautoja kohtaan myös Suomessa. Tampereella toimii maakaasuautoihin erikoistunut käytettyjen autojen myyntiliike.

Maakaasuhenkilöautoissa on yleensä kaksoispolttoainejärjestelmä. Tämän huomaa kahdesta rinnakkaisesta täyttöaukosta, joista toinen on bensiinille. Kuljettaja voi halutessaan valita bensiinin nappia painamalla. Maakaasun loputtua matka jatkuu automaattisesti bensiinillä. Maakaasuautolla ajo ei poikkea mitenkään esim. bensiinikäyttöisestä. Suurimman eron huomaa tankatessa edullista polttoainetta.

Linja- ja kuorma-autoissa käytetään yleisesti dieselmoottoreista konvertoituja sytytystulpilla varustettuja kaasumoottoreita, jotka toimivat bensiinimoottorien tavoin. Jos moottori suunnitellaan alusta alkaen kaasukäyttöiseksi, sen mekaanisen lujuuden ei tarvitse olla dieselmoottorin tasoa, minkä ansiosta voidaan käyttää kevyempää moottorikonstruktiota.
Yksi maakaasun merkittävistä eduista on moottorin alhaisempi melutaso verrattuna dieselmoottoreihin. Ottoprosessilla toimivan kaasumoottorin käyntiääni on vaimeampi ja pehmeämpi. Kaasumoottori käy myös värinättömämmin kuin dieselmoottori. Sen melutaso voi olla 2-3 dB pienempi kuin puristussytytteisen dieselmoottorin, mikä parantaa matkustusmukavuutta ja vähentää liikennemelua ympäristössä.

Maakaasuautot ovat hankintahinnaltaan 10-30 % kalliimpia kuin vastaavat bensiinikäyttöiset mallit.


Suomessa maakaasuvaihtoehto löytyy mm. seuraavista automerkeistä ja -malleista, joita voi kysyä merkkien maahantuojilta ja jälleenmyyjiltä:

 

Volkswagen Passat Variant TSI EcoFuel (VV-Auto Oy)
Volkswagen Caddy EcoFuel
(VV-Auto Oy)
Volkswagen Caddy Maxi Ecofuel (VV-Auto Oy)
VolkswagenTouran TSI EcoFuel (VV-Auto Oy)
Iveco Daily (Delta Trucks Oy)
Mercedes Benz B170 NGT (Veho Group Oy Ab)
Mercedes Benz Sprinter (Veho Group Oy Ab)
Opel Combo (General Motors Finland Oy)
Opel Zafira Turbo (General Motors Finland Oy)
Opel Zafira (General Motors Finland Oy)

 

Euroopassa yleisesti saatavilla ovat myös:

Ford Focus
Ford Transit
FIAT Ducato (Delta Motor Oy)
FIAT DoblÛ (Delta Motor Oy)
Citroen C3

 LINKIT

Tulosta
Gasum Oy • PL 21, 02151 Espoo • Puh. 020 4471, hälytykset 24h (05) 3751555 • Kaasun jakeluhäiriöt puh. 020 44 78580 (päivystys 24 h)