Kunnossapito
Siirtoverkosto pidetään turvallisena ja käyttövarmana ennakoivan huollon avulla. Huollot tehdään Gasumin ennakkohuolto-ohjelmaan kirjattujen ohjeiden mukaisesti. Vuoden aikana tehdään noin 2500 huoltotoimenpidettä. Huoltojen seuranta tapahtuu kunnossapidon tietojärjestelmän avulla. Kunnossapito on ensisijaisesti ennakoivaa ja tarkastavaa. Huoltokeskukset sijaitsevat Imatralla, Valkealassa, Hyvinkäällä ja Tampereella.
Siirtojärjestelmästä on laadittu elinikäselvitys korvausinvestointien tarpeen tunnistamiseksi. Selvityksessä arvioidaan toisaalta järjestelmään jo kuuluviin osiin ja toisaalta uushankintaan suunnattavat investoinnit.
Oman verkoston lisäksi Gasum tarjoaa kunnossapitopalveluita myös muille asiakkaille. Lisätietoja teknisistä palveluista löydät sivustomme palvelut-osiosta.
Putken sisäpuoliset huollot ja tarkastukset
Maakaasuputkien sisäpuoliset tarkastukset tehdään painekaapimilla eli "porsailla". Porsaat kulkevat kaasuvirran mukana putkessa.
Puhdistusporsailla poistetaan noin puolen vuoden välein putkeen mahdollisesti rakennusaikana jääneitä tai myöhemmin syntyneitä epäpuhtauksia. Uusimmat putket ovat sisäpuolisesti pinnoitettuja, joten niiden puhdistustarve on pienempi.
Profiiliporsaalla saadaan tieto putken geometrisesta muodosta. Kalibrointiporsaalla taas mitataan putken pyöreys. Sitä käytetään yleensä rakennustyön laadun tarkastamiseen otettaessa käyttöön uusia putkilinjoja.
Älykkäällä porsaalla saadaan selville kaikki putken vaipassa olevat magneettiset ja geometriset poikkeamat sekä tarkka tieto putken rakenteesta. Sen toimintaperiaate perustuu magneettivuon tiheyden mittaukseen. Näitä ajoja putkistossa tehdään noin viiden vuoden välein.
Putkilinjojen tarkastukset
Putkilinjat tarkastetaan kävellen kerran vuodessa. Tällöin tarkastetaan mm. linjamerkinnät, peitesyvyys ojien kohdalla, kasvillisuus, linjan läheisyyteen tulleet uudet rakenteet tai maanrakennustyöt sekä muita putkireitin yleiskuntoon liittyviä asioita. Linjat tarkastetaan vuosittain myös ilmasta helikopterilennoilla. Tällöin kiinnitetään erityistä huomiota putkireitillä mahdollisesti tapahtuneisiin muutoksiin, linjamerkintöihin ja kasvustotilanteeseen.
Osa maakaasuputkista on rakennettu vesistöjen alle. Vesistöjen alitukset tarkastetaan viiden vuoden välein sukeltamalla. Tällöin tarkastetaan, , ettei esimerkiksi eroosio ole muuttanut pohjaa, ja että putki on edelleen pohjan peitossa. Pisimmät vesistönalitukset Gasumin siirtoputkessa ovat Tampereen haarassa Sääksjärvellä ja Vanajavedellä sekä pääkaupunkiseudulla Espoonlahdessa.
Pinnoitetarkastukset
Kymmenen vuoden välein tehtävässä pinnoitetarkastuksessa käytetään CIPS -menetelmää (Close Interval Potential Survey). Sillä saadaan selville katodisen suojauksen kannalta välttämättömässä pinnoitteessa mahdollisesti olevat vauriot. Menetelmä perustuu putken ja maaperän potentiaalierojen mittaukseen koko putkiston alueelta noin yhden metrin välein.
Sähköisten järjestelmien ylläpito
Maakaasun siirtoverkoston valvontaan, operointiin sekä kaasun mittaukseen käytettäviä elektronisia laitteita huolletaan vastaavasti ennakkohuolto-ohjelman mukaan. Maakaasun vastaanottomittauksessa käytettävät paine-eroa ja painetta mittaavat laitteet kalibroidaan kolmen kuukauden välein, tiheysmittaukset kahdesti vuodessa ja kaasun lämpötilan mittaus kerran vuodessa. Esimerkiksi paineenvähennysasemien turbiinimittarit huolletaan ja kalibroidaan kuuden vuoden välein ja kaasumäärämuuntimet kalibroidaan vuoden välein.