Siirtoputken suunnittelu ja rakentaminen

Siirtoputkiston suunnittelu käynnistyy aina esiselvityksellä, jonka yhteydessä selvitetään hankkeen toteuttamismahdollisuudet ja reunaehdot niin rakentamisteknisestä kuin myös ympäristön näkökulmasta.Esiselvitysvaiheessa kartoitetaan yleensä myös mahdolliset reittivaihtoehdot putkelle. Esiselvityksen tiedot toimivat tausta-aineistona, kun yhtiö tekee päätöksiä putken toteuttamisesta.

Siirtoputkiston rakentamiseen kuluva aika riippuu hankkeen laajuudesta. Muutaman kymmenen kilometrin pituinen putkiosuus voidaan rakentaa noin vuodessa, pidempien rakentamiseen tarvitaan 1,5–2,5 vuotta.

 

Jakeluverkoston suunnittelu ja rakentaminen

Jakeluverkoston suunnittelu aloitetaan aina tutustumalla suunniteltavaan kohteeseen paikan päällä. Jakeluverkko pyritään suunnittelemaan siten, että se sijaitsee mahdollisimman kattavasti yleisillä alueilla.

Gasum rakentaa uusia jakeluverkostoja siirtoputken vaikutusalueella ja laajentaa jo olemassa olevia verkostoja vuosittain.


 

 Oikopolkuja

Print