Talouden taantuma lisäsi osapuolien välistä jälkimarkkinakauppaa, mutta vähensi Kaasupörssin kokonaisvaihtoa

Vuosi 2009 oli loppuvuotta lukuun ottamatta varsin haasteellinen Kaasupörssille. Alkuvuoden sää oli lumipeitteestä huolimatta kohtalaisen lauha, joka näkyi Kaasupörssissä heikkona lisäkaasuerien kysyntänä. Talouden taantuman johdosta teollisuuden kaasunkäyttö väheni selvästi koko vuotena, mikä näkyi heikkona kysyntänä, mutta toisaalta lisäsi jälkimarkkinakauppaa tuoden sinne tarjontaa. Loppuvuonna kaasun kysynnän tilanne parani viileiden säiden ansiota. Loka-, marras- ja joulukuussa Kaasupörssissä käytiin kauppaa selvästi enemmän kuin vastaavana aikana vuonna 2008.

Vuonna 2009 Kaasupörssin Gas Physical Forward eli GPF-kaupankäynnin vaihdoksi muodostui 1 372 GWh. Se on 20 prosenttia vähemmän kuin edeltävänä vuotena (1721 GWh vuonna 2008). Kokonaisvolyymista GPF-jälkimarkkinakaupan osuus oli 470 GWh, joka on 15 prosenttia enemmän kuin edeltävänä vuotena (409 GWh vuonna 2008). Vallinnut markkinatilanne oli GPF-jälkimarkkinan kannalta suotuisa, koska kaasun käyttäjillä oli normivuotta enemmän ylimääräisiä kaasueriä tarjottavaksi myyntiin. Jälkimarkkinakaupan osalta vuodesta muodostuikin kaikkien aikojen paras. Talouden taantuman tuomat haasteet näkyivät GPF-markkinalla myytävässä Gasum Plussa-tuotteen kysynnässä. Plussa-volyymia kertyi 901 GWh, joka on 30 prosenttia vähemmän kuin edeltävänä vuotena (1 313 GWh vuonna 2008).
 
Vuonna 2009 jälkimarkkinakauppoja syntyi lukumäärällisesti 39 000 kpl (+18%, 33 000 kpl vuonna 2008) ja Plussa-kauppoja 30 000 kpl (-29 %, 42 000 kpl vuonna 2008). GPF-kauppoja syntyi yhteensä 69 000 kpl (- 8 %, 75 000 kpl vuonna 2008). Tämä tekee yhtä päivää kohden keskimäärin 190 toteutunutta kauppaa. Yksi toteutunut GPF-kauppa vaati toteutuakseen yhden myynti- ja yhden ostotoimeksiannon. Toteutuneita toimeksiantoja muodostui siten yhteensä 138 000 kpl.

Kaasupörssin kaupankäynnin kokonaisvolyymin määrä vastasi 3,4 prosentin osuutta maakaasun kokonaismyynnistä Suomessa (3,8 % vuonna 2008). Kaupankäynnin euromääräinen arvo pieneni heikentyneen Plussa-kaupan vaihdon ja yleisen maakaasun hintatason laskun johdosta 40,5 milj. eurosta 28 milj. euroon.

Vuoden 2009 kesällä kaupankäyntijärjestelmään toteutettiin Kaasupörssin asiakkaista koostuvan kehitystyöryhmän avustuksella suunniteltuja merkittäviä parannuksia. Muun muassa kaupankäyntijärjestelmän Web-sivuston rakenne uudistettiin käyttäjäystävällisemmäksi. Toimeksiantojen käsittelyyn kehitettiin joustava muokkaustoiminnallisuus. Lisäksi käyttöön otettiin toteutuneiden toimeksiantojen EDI-viestipalvelu. Uudistus sisälsi myös useita muita kaupankäyntiä ja siihen liittyvää raportointia helpottavia toiminnallisuuksia.

Kaasupörssin kaupankävijät ovat tyytyväisiä Kaasupörssin toimintaan

Keväällä 2009 suoritetussa asiakastyytyväisyyskyselyssä Kaasupörssi sai hyvät tulokset. Kyselyn kaikkien vastausten keskiarvo oli 8,7 asteikolla 4-10.  Kysymykset liittyivät Kaasupörssin yleiseen toimintaan, kaupankäyntijärjestelmään ja -tuotteisiin sekä Kaasupörssin kehitystyöryhmän toimintaan.

Vuosi 2010 alkanut lupaavasti

Vuosi 2010 on alkanut Kaasupörssin kannalta erinomaisesti. Poikkeuksellisen kylmän sään johdosta kauppaa on käyty vilkkaasti. Tammikuussa syntyi kaikkien aikojen suurin kuukausivaihto 591 GWh. Jälkimarkkinakaasun osuus vaihdosta oli 72 GWh ja Gasum Plussan 519 GWh. Kauppoja muodostui myös lukumäärällisesti ennätyksellisen paljon peräti 16 500 kpl. Aikaisempi kuukausivaihtoennätys on vuoden 2008 syyskuulta, jolloin vaihtoa muodostui 327 GWh.

Hyvän alkuvuoden ja orastavan yleisen taloustilanteen paranemisen johdosta vuosi 2010 näyttää Kaasupörssin näkökulmasta varsin valoisalta.

Lisätietoja:

Pekka Karinen, toimitusjohtaja, Kaasupörssi Oy

Puh.. 020 447 8613

 

Print