Tiedote, julkaisuvapaa 8.6.2010 klo 10

Gasum suunnittelee meriliikennettä palvelevaa LNG-terminaalia Porvoon Tolkkisiin

Gasum on hankkinut Porvoon Tolkkisista maa- ja vesialueen, joka soveltuu nesteytetyn maakaasun (LNG) tuonti- ja jakeluterminaalin sijoituspaikaksi.  Gasum suunnittelee alueelle terminaalia, jonka avulla vähäpäästöistä LNG:tä voitaisiin hyödyntää meriliikenteen polttoaineena.

– Porvoon Tolkkisten alue soveltuu erinomaisesti meriliikennettä palvelevan LNG-terminaalin sijoituspaikaksi. Tontti sijaitsee Kilpilahden teollisuusalueen ulkoisen suojavyöhykkeen sisällä ja sopii siten hyvin teolliseen toimintaan. Lisäksi alueelle on jo olemassa seitsemän metrin syväväylä, kertoo johtaja Björn Ahlnäs Gasumilta.

Nesteytetty maakaasu tuotaisiin Porvoon terminaaliin todennäköisesti Euroopan markkinoilta noin 10 000 kuutiometriä vetävillä LNG-tankkereilla. Terminaalin varastosäiliöistä LNG toimitettaisiin pääsääntöisesti erillisellä proomulla suoraan satamassa olevaan laivaan. Tolkkisten terminaali palvelisi lähinnä Helsingin, Kotkan ja Haminan sekä Kilpilahden satamissa käyviä laivoja. Myös suora tankkaus terminaalista tai jakelu säiliöautojen avulla ovat mahdollisia.

Päästörajoitukset Itämerellä kiristyvät

Merenkulkua koskevat päästörajoitukset kiristyvät oleellisesti lähivuosien aikana. Ensimmäiset päästörajoitukset astuvat Itämerellä voimaan vuoden 2015 aikana. Erityisesti rikki-, typpioksidi- ja hiukkaspäästörajat tiukkenevat huomattavasti.

– Uskomme, että LNG-markkinat kasvavat voimakkaasti kiristyvien päästörajoitusten myötä Itämeren alueella.  Nesteytetty maakaasu on vähäpäästöinen vaihtoehto merenkulun polttoaineeksi. Maakaasu ei sisällä rikkiä, pölyä tai raskasmetalleja. Lisäksi maakaasun typenoksidipäästöt ovat 89% ja hiilidioksipäästöt 25%  pienemmät kuin raskaalla polttoöljyllä. LNG-käyttöiset alukset eivät tarvitse kalliita lisälaitteita päästörajojen saavuttamiseksi, kertoo Björn Ahlnäs.

Gasum on kehittänyt voimakkaasti LNG-markkinaa Suomessa. Viime vuosina yhtiö on investoinut muun muassa uuteen LNG:n tuotantolaitokseen ja LNG:n kuljetuskalustoon. Tuotanto Porvoon Kilpilahteen rakennetulla uudella maakaasun nesteytyslaitoksella alkaa torstaina 10.6.2010.

– Tolkkisten tuontiterminaali täydentäisi oman maakaasun nesteytyslaitoksemme toimintaa. Vaikka uuden tuotantolaitoksen kapasiteetti on huomattavasti aiempaa suurempi, on se silti rajallinen. Mikäli Itämeren meriliikenteessä aletaan laajemmin hyödyntää polttoaineena puhdasta maakaasua, tarvitsemme oman tuotannon ohelle myös LNG:n tuontia, Björn Ahlnäs kuvailee.

Gasumin terminaalihanke on alkuvaiheissa. Neuvottelut kaavoittajan kanssa on aloitettu. Seuraavaksi ovat vuorossa erilaisten lupahakemusten valmistelu ja laitoksen perussuunnittelun käynnistäminen. Terminaali valmistuisi aikaisintaan 3–4 vuoden päästä.

Taustatietoja nesteytetystä maakaasusta (PDF)

 

Lisätietoja
Björn Ahlnäs
johtaja, kehittyvät liiketoiminnot, Gasum Oy

Print