päivitetty 6.5.2010, klo 16:00
Helsingin Vallilassa tapahtunut kaasuräjähdys ei aiheuta katkoksia maakaasun jakelussa
Helsingissä Hämeentien ja Sturenkadun risteyksessä tapahtui torstaiaamuna (6.5.) metaaniräjähdys, jonka seurauksena mm. risteysalueen metalliset viemärikaivon kannet ovat lentäneet ilmaan.
Pelastuslaitoksen mukaan rähäjdyksen on aiheuttanut maanalaisiin kanaaleihin vuotanut maakaasu. Kukaan ei loukkaantunut räjähdyksessä eikä siitä ole aiheutunut vahinkoa ympäristölle.
Gasum etsii mahdollista vuotokohtaa kaasun jakeluputkistosta.
Gasum on eristänyt risteyksen kohdalla kulkevan maakaasuputkiston kaasun jakeluverkostosta. Viemärikanaalit on tuuletettu, eikä alueella ole räjähdysvaaraa.
Putkiston eristäminen ei ole vaikuttanut kaasun jakeluun Vallilan alueella. Kaasun jakelu ja liikenne toimivat alueella normaalisti. Mahdollinen putkiston korjaustyö tullaan tekemään yöaikaan, jotta vaikutukset liikenteeseen jäävät mahdollisimman vähäisiksi.
Lisätietoja
Gasumin asiakaspalvelu
puh. 0800 122 722
Jarko Alanko
johtaja, Gasum Oy
puh. 040 505 7499