Esitys energiaverotuksen muutoksesta kohtuuton maakaasun osalta

Valtiovarainministeriö julkaisi torstaina 1.7.2010 luonnoksen energiaverotuksen muuttamista koskevasta hallituksen esityksestä. Esityksen mukaan maakaasun verotus nousee viisin- tai kuusinkertaiseksi nykyiseen tasoon verrattuna. Muutosesitys koskee liikenne-, lämmitys- ja voimalaitospolttoaineiden verotusta. Kertaluonteinen korotus muuttaa energian tuottajien kustannuksia, kilpailukykyä ja tehtyjen investointien taloudellisia perusteita kohtuuttomalla tavalla.

– Hallituksen tavoitteena on ollut muuttaa energiaverotusta ympäristöystävällisempään suuntaan. Maakaasun verotuksen merkittävä kiristäminen ei tue tätä tavoitetta. Maakaasu on puhdas ja energiatehokas polttoaine yhdistetyssä sähkön ja lämmöntuotannossa. Maakaasun päästöt, niin hiilidioksidin kuin myös rikin ja typen oksidien sekä hiukkasten osalta, ovat huomattavasti pienemmät kuin esimerkiksi kivihiilellä ja turpeella, kertoo Gasumin toimitusjohtaja Antero Jännes.

– Toivomme, että maakaasun verotusta kohtuullistetaan hallituksen lopulliseen esitykseen, jotta maakaasun vahvuudet voidaan hyödyntää täysimittaisesti jatkossakin. Maltillisempi verotuslinja maakaasun osalta mahdollistaisi kaasuverkoston pitkäjänteisen kehittämisen. Maakaasuverkosto on ylivertaisen tehokas ja ympäristöystävällinen energian siirtojärjestelmä, joka luo pohjan myös uusiutuvien kotimaisten kaasujen laajamittaiselle käytölle, Antero Jännes toteaa.

Energiaverotuksen lisäksi eduskunnassa tehdään alkusyksystä päätös uusiutuvien energiamuotojen lisäämiseen tähtäävästä tukipaketista. Tukipaketilla pyritään kannustamaan energian tuottajia tekemään uusiutuvaa energiaa hyödyntäviä investointeja. Tukipaketin luonnoksessa esitetään biokaasulle ja puuenergialle tukia vain sähkön ja siihen yhdistetyn lämmön tuotantoon.

– Uusiutuviin raaka-aineisiin pohjautuvia polttoaineita voidaan jatkossa tuottaa kaasumaisessa muodossa ja siirtää käyttökohteisiin kaasuverkoston avulla. Näin bioenergiaa voidaan siirtää tehokkaasti Etelä-Suomen suuriin asutuskeskuksiin ilman liikenteen haittavaikutuksia. Kaasun logistiikkaetu on ylivoimainen muihin uusiutuviin polttoaineisiin verrattuna. Metsäenergian hyödyntämiseen suunnatut tuet eivät saisi viedä pohjaa biopohjaisen synteettisen maakaasun kehittämiseltä, Antero Jännes kertoo.

Uusiutuvan energian tukipakettiluonnoksessa on jätetty täysin huomioimatta mahdollisuudet lisätä biokaasun avulla uusiutuvien energiamuotojen osuutta liikenteen polttoaineissa. Täysin kotimainen ja uusiutuva biokaasu voidaan hyödyntää suhteellisesti parhaiten liikenteen polttoaineena. Biokaasulla voitaisiin kattaa merkittävä osa Suomen EU-direktiiviin perustuvasta velvoitteesta lisätä liikenteen uusiutuvien energialähteiden osuus vähintään 10 % vuoteen 2020 mennessä.

– Vielä alkuvaiheessaan oleva kaasuautoilu ei pärjää kilpailussa biokaasuinvestoinneista ja raaka-ainevirroista, jos valtiovalta suuntaa tukensa yksipuolisesti sähkön ja lämmön tuotantoon. Biokaasun ja metsäenergian eri käyttötapojen tasapuolisen kohtelun varmistamiseksi liikennekäytölle tulisi saada sähköntuotantoa vastaava takuuhintajärjestelmä, Antero Jännes kertoo.

 

Lisätietoja

Christer Paltschik, johtaja, puh. 020 44 78610

Median yhteyshenkilö:
Jukka Isokoski, projektitiedottaja, puh. 040 736 8861

Print