Gasumin tiedote 10.8.2009 klo 12  

Maakaasuputki Mäntsälä-Siuntio:
Ympäristövaikutusten arviointi valmistunut 

Gasum aloitti syksyllä 2008 ympäristövaikutusten arviointimenettelyn (YVA-menettely), jossa on selvitetty uuden maakaasun siirtoputken rakentamista Mäntsälästä Siuntioon. Ympäristövaikutusten arviointityön tulokset on koottu YVA-selostukseen, jonka Gasum luovutti yhteysviranomaisena toimivalle Uudenmaan ympäristökeskukselle 10.8.2009. Arviointiselostuksessa vertaillaan vaihtoehtoisia linjauksia maakaasuputkelle. Lopullinen valinta toteutettavasta linjauksesta tehdään, kun Uudenmaan ympäristökeskus on antanut lausuntonsa YVA-selostuksesta.

Uutta maakaasuputkea tarvitaan lisäämään maakaasun siirtokapasiteettia pääkaupunkiseudulle. Pääkaupunkiseudun maakaasun kulutuksen arvioidaan kasvavan huomattavasti lähivuosien aikana.

Ympäristövaikutusten arvioinnin sisältöön ja laajuuteen on vaikuttanut merkittävästi hankkeen YVA-ohjelmasta saatu viranomais- ja kansalaispalaute. Tiivistä vuorovaikutusta eri sidosryhmien välillä käytiin muun muassa syksyllä 2008 järjestetyissä keskustelutilaisuuksissa ja asukastyöpajoissa.

Hankkeen tekninen suunnittelu on edennyt yhtä aikaa YVA-menettelyn kanssa. Maanomistajien ja lähialueen asukkaiden esittämät näkemykset on otettu huomioon laadittaessa arviointiselostuksessa esitettäviä linjausvaihtoehtoja. YVA-selostukseen onkin lisätty muutamia uusia vaihtoehtoja sekä tehty tarkistuksia ohjelmavaiheessa esitettyihin linjauksiin.

Ympäristövaikutusten arvioinnin perusteella vähäisimmät ympäristövaikutukset maakaasuputken rakentamisella on reittivaihtoehdolla, joka noudattaa pääosin Gasumin jo vuosina 2006–2007 tutkimaa linjausta. Poikkeuksena on Hyvinkäällä Keravanjoen kohta, jossa ympäristön kannalta suotuisin vaihtoehto alittaa joen aiemmin tutkittua linjausta etelämpänä. Hankkeen merkittävimmät ympäristövaikutukset syntyvät maakaasuputken rakentamisen aikana. Siirtoputken käytön aikaiset haitalliset vaikutukset ovat huomattavasti vähäisempiä.

YVA-selostuksessa tarkastellaan myös nollavaihtoehtoa, eli tilannetta jossa suunniteltua maakaasuputkea ei toteuteta. Tässä tapauksessa Uudellamaalla ei ole saatavissa maakaasua kattamaan arvioitua lisäkäyttöä, ja tarvittava vastaava energiamäärä tuotetaan muilla polttoaineilla, pääasiassa kivihiilellä ja öljyllä. Tällöin energiantuotannosta syntyisi vuosittain noin 600 000 tonnia hiilidioksidipäästöjä maakaasuputkivaihtoehtoa enemmän. 

Noin 90 kilometriä pitkän siirtoputken rakentaminen kestää puolitoista vuotta. Gasumin tavoitteena on päästä aloittamaan putken rakennustyöt keväällä 2010, jolloin uusi siirtoyhteys valmistuisi syksyllä 2011. Hankkeen kokonaiskustannukset ovat noin 60 milj. euroa. Suunniteltu maakaasuputki sijoittuu Mäntsälän, Hyvinkään, Tuusulan, Nurmijärven, Vihdin, Lohjan ja Siuntion alueille.

 

YVA-selostus liitteineen on luettavissa Gasumin verkkosivuilla osoitteessa www.gasum.fi/YVA

 

LISÄTIETOJA 

Maakaasuputkihanke:
Pekka Hytinkoski
projektipäällikkö, Gasum Oy
Puh. 050 4583491

 

YVA-menettely:
Tiina Kähö
YVA-konsultti, Pöyry Energy Oy
Puh. 010 3321441

Print