Lempäälä–Kangasala-maakaasuputken alustava linjaus on valittu

Gasum suunnittelee uuden maakaasunputken rakentamista Lempäälästä Kangasalan Huutijärven kautta Sahalahteen. Keväällä valmistui putkihankkeen esiselvitystyö, jonka pohjalta on valittu päälinjausvaihtoehto jatkosuunnittelua varten. Putkilinjan pituus on noin 34 kilometriä.

Suunnittelun lähtökohdaksi valittu linjaus alkaa Lempäälän Hulikankulmalta, jossa putki erkanee Hämeenlinna–Tampere-siirtoputkesta olemassa olevan paineenvähennys- ja määrämittausaseman kohdalla (pv-asema). Putkilinja kulkee Savontien pohjoispuolisten metsäalueiden kautta pääosin metsäautoteitä pitkin kohti Kangasalan Liuksialaa. Linjaus jatkuu Roineen ja Kirkkojärven välistä Huutijärvelle, jonne sijoittuu Kangasalan kuntataajaman kaasun käyttöä palveleva pv-asema. Huutijärveltä putki jatkaa Sahalahdentien suuntaisesti Längelmäveden Pelisalmen kautta Sahalahteen. Putkilinja päättyy Saarioisten tehdasalueelle, jonne rakennetaan pv-asasema.

Putkilinjan varrella on noin sata kiinteistöä. Putken halkaisija on Huutijärvelle saakka 315 mm ja Huutijärvi-Sahalahti-välillä 200 mm. Putki on suunniteltu 8 barin käyttöpaineelle ja sen materiaalina käytetään muovia.

Putkilinjan suunnitelmia tarkennetaan kesän aikana. Elokuussa Gasum järjestää putkihankkeesta infotilaisuuden Kangasalla. Gasum tiedottaa putkilinjan maanomistajille hankkeesta ja elokuun infotilaisuudesta tiedotekirjeellä. Gasum julkaisee tietoa hankkeesta myös verkkosivuillaan (www.gasum.fi).

Uuden putkiyhteyden avulla maakaasua voidaan toimittaa muun muassa Sahalahteen Saarioisten tehtaille. Ruoka-Saarioisen tavoitteena on korvata elintarviketehtaiden nykyisin käyttämät raskas polttoöljy ja nestekaasu ympäristöystävällisemmällä maakaasulla. Lisäksi uusi putkiyhteys mahdollistaa maakaasun siirtokapasiteetin lisäämisen Kangasalle, jossa kunnan energiayhtiö Kangasalan Lämpö käyttää maakaasua kaukolämmön tuotannossaan ja jakelee kaasua verkostonsa kautta muille loppukäyttäjille. Kangasalan Lämpö suunnittelee maakaasun paikallisjakelun aloittamista myös Sahalahden taajamassa.

Gasum, Kangasalan Lämpö ja Ruoka-Saarioinen allekirjoittivat maaliskuussa 2009 maakaasun toimittamista koskevat aiesopimukset. Varsinaisten maakaasun liittymis- ja toimitussopimusten allekirjoittaminen tapahtunee syksyllä 2009, jolloin Gasum voi tehdä lopullisen toteutuspäätöksen putkihankkeesta. Gasumin tavoitteena on aloittaa putken rakennustyöt vuoden 2010 aikana ja saada uusi siirtoyhteys käyttöön vuonna 2011.

 

Lisätietoja

Fred Lindfors
projektipäällikkö
puh. 010 45 83991
sähköposti: etunimi.sukunimi@nesteoil.com

Veli-Heikki Niiranen
myyntipäällikkö
puh. 020 44 78633
sähköposti: etunimi.sukunimi@gasum.fi 

 

Linkit

putken alustava linjaus kartalla (pdf, päivitetty 06/2009)

yhteenveto esiselvityksen tuloksista (pdf, kesäkuu 2009)

Maakaasuputki Lempäälä - Kangasala Gasumin verkkosivuilla

 

Print