Gasum avaa talven aikana neljä uutta maakaasun tankkausasemaa
Kaasuautojen tankkausverkosto laajenee neljällä uudella asemalla, kun Gasum avaa tankkausasemat Hyvinkäällä, Lahdessa, Espoossa ja Lohjalla. Kaksi asemaa valmistuu vielä ennen joulua, jolloin Suomessa on käytössä yhteensä neljätoista julkista maakaasun tankkausasemaa.
Ensimmäinen uusista asemista avataan Lahden Launeella, jossa kaasuautoilijat pääsevät tankkaamaan viikolla 52. Hyvinkään asema otetaan käyttöön maanantaina 21.12. Rakennustyöt Lohjan ja Espoon Friisilän asemilla ovat edenneet pitkälle. Asemat saadaan valmiiksi helmi-maaliskuun 2010 aikana.
Suomessa on tällä hetkellä noin 600 maakaasulla toimivaa ajoneuvoa. Uusien tankkausasemien asiakkaiksi odotetaan etenkin taksi-, logistiikka- ja kiinteistöhuoltoalan yrityksiä. Hyvinkäällä asemaa käytetään myös maakaasukäyttöisten trukkien tankkaamiseen.
– Maakaasu on erittäin kilpailukykyinen polttoaine. Asemaverkoston laajentuminen tekee maakaasuauton hankkimisen entistä houkuttelevammaksi vaihtoehdoksi myös tavalliselle kuluttajalle, kertoo liikennekäytön myyntipäällikkö Jussi Vainikka Gasumilta.
Gasumin tankkausasemilla myydään paineistettua maakaasua (CNG), joka on edullinen ja ympäristön kannalta puhdas liikenteen polttoaine. Energiasisällöltään bensiinilitraa vastaava määrä maakaasua maksaa keskimäärin noin 68 senttiä. Hinta on asemakohtainen.
Gasumin tavoitteena on tarjota tankkausasemillaan tulevaisuudessa myös biokaasua. Jatkossa Gasum tuottaa yhteistyössä Biovakan kanssa täysin kotimaista ja uusiutuvaa biokaasua, jota voidaan puhdistettuna syöttää maakaasuverkkoon ja hyödyntää liikenteen polttoaineena kaikilla maakaasun siirtoverkon alueella olevilla tankkausasemilla. Ensimmäistä biokaasun tuotantolaitosta maakaasuverkoston alueelle suunnitellaan rakennettavaksi Nastolaan, jossa biokaasun tuotanto on tarkoitus aloittaa vuonna 2011.
Lisätietoja:
Jussi Vainikka
myyntipäällikkö, Gasum Oy
puh. 040 553 3033